Vuoden alussa tehdään hyviä päätöksiä ja aloitetaan uusi, parempi elämä – hyvä niin! Ettei hyvä päätös unohtuisi, hankitaan nyt välineet myös toteuttaa päätös. Pitkässä, kahden ja puolen tunnin mittaisessa meditaatiossa mieli löytää yhteyden maailmankaikkeuden laajuiseen tietoisuuteen ohi egon. Tarkoituksena on opettaa mielelle uusi toiminnan malli, joka vapauttaa tekemään työtä haasteiden kanssa sen sijaan, että nuutuisi niiden alle.

Meditaatio on sunnuntaina 13.1. klo 16-19

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan, harjoitat sitten hatha- tai kundaliinijoogaa tai et mitään joogaa. Vaikka et olisi aiemmin kokeillut meditoimista, voit hyvin tulla mukaan. Meditaatioon annetaan ohjeet, eikä sinun tarvitse huolehtia siitä, osaatko tai pärjäätkö. Varmasti osaat, ja varmasti pärjäät, ja suuressa joukossa me kaikki kannamme toisiamme. Ei haittaa, vaikka et jaksaisi koko ajan toistaa mantraa tai istua samassa asennossa. Meditaation voima pysyy yllä ja kertautuu ryhmässä.

Pitkällä meditaatiolla on erilaisia vaikutuksia kuin lyhyellä. Kahden ja puolen tunnin meditaatio auttaa luomaan uuden mallin, jossa alitajunta toimii yhteistyössä maailmankaikkeuden laajuisen tietoisuuden kanssa.

Pukeudu meditaatiota varten mukaviin väljiin vaatteisiin. Vältä raskasta ateriaa pari tuntia ennen meditaatiota, mutta kevyttä välipalaa voit ottaa lähempänäkin aloitusta. Muista myös juoda riittävästi jo päivän aikana. Voit ottaa mukaan vesipullon ja pään suojaamista varten valkoisen huivin tai myssyn. Muutamia huiveja ja myssyjä on lainattavaksi Kehräämöllä. Harteille voit ottaa lämmikkeeksi esimerkiksi shaalin tai huovan. Voit tuoda oman joogamaton tai huovan istuma-alustaksi, tai jos sinulla on oma meditaatiotyyny tai-jakkara, voit ottaa senkin mukaan. Kehräämöllä on muutamia joogamattoja ja tyynyjä, joita voit myös käyttää.
Meditaatioon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Meditaatiosta ei peritä osallistumismaksua, mutta voit lahjoittaa itsellesi sopivan summan, joka ohjataan Kehräämön hyväntekeväisyyskohteisiin.
Tule meditoimaan itsesi, läheistesi, ihmiskunnan, maailman ja maailmankaikkeuden onneksi ja hyväksi!

Kysy lisää: info@varuna.fi

Ohjaajina Kehräämön kundaliinijoogaopettajat Jagdev Kaur (Tuija Koivunen), Shant Ajeet Kaur (Sanja Romppainen) ja Shabad Deep Kaur (Teija Enoranta)

”Rukouksessa keskittynyt ihmisen mieli puhuu Ikuisuudelle. Meditaatiossa mieli puhdistuu ja ottaa vastaan Ikuisuuden puhetta ihmiselle.” Yogi Bhajan

”Kun valloitat mielesi, voit valloittaa maailman.”- Guru Nanak